Maku ja teknologia ovat Euroopan johtaviin mausteasiantuntijoihin kuuluvan AVOn menestyksen salaisuudet. Innovaatiovalmius ja halu uudistua antoivat AVOlle sysäyksen optimoida sisälogistiikan prosessinsa kestävän teknologian avulla.
Maustevalmistaja AVOn tuotantolaitoksissa päädyttiin käyttämään automaattitrukkeja mausteiden kuljetuksessa punnituslaitteisiin. Ratkaisulle oli kolme painavaa perustelua. Ensiksi mausteseoksien tarkkuutta haluttiin entisestään parantaa. Toiseksi AVOssa pidettiin tärkeänä maustereseptien täydellistä jäljitettävyyttä ja kolmanneksi yrityksessä haluttiin vapauttaa henkilökunta samanlaisina toistuvista tehtävistä muihin toimintoihin. Lisäksi tuotantolaitoksessa oli tarve käsitellä pienempiä, useista eri ainesosista koostuvia eriä, mutta välttää samalla kaikenlainen kontaminaatio.
Laserohjatut automaattitrukit ovat huolehtineet maustevalmistaja AVOn mausteiden punnitusalueella tapahtuvista kuljetustehtävistä jo useiden vuosien ajan. Niiden tehtävänä on sijoittaa kokoomasäiliöt tarkasti pullotus- ja annostelujärjestelmien alle.
Automaattitrukkien etuna on lasernavigointi, joka takaa optimaaliset reitit ja käytännöllisesti katsoen eliminoi mahdolliset kuljetusvauriot. Trukkien käytettävyys on 98 %:n luokkaa, joten ne ovat erittäin luotettavia. Lisäksi ne alentavat henkilöstökustannuksia ja yhtenäistävät prosesseja.
Lisäetuna automaattitrukit voidaan integroida vaivattomasti olemassa olevaan infrastruktuuriin, eikä aikaa kulu järjestelmän muokkaamiseen tai odotteluun. Varastonavigoinnin ansiosta lattiaan ei myöskään tarvitse merkitä fyysisiä ajoreittejä, joten automaattitrukkien käyttämän alueen pohjapiirrosta voidaan muuttaa joustavasti milloin tahansa esimerkiksi tuotantoprosessien sitä edellyttäessä.
AVOn tuotantolaitoksen kuljettajattoman kuljetusjärjestelmän perustrukiksi valittiin EKS 210 -korkeakeräilytrukki. Ratkaisevina tekijöinä olivat tämän trukkimallin 1 tonnin kuormitettavuus, ajonopeus, joka on jopa 9 km/h, sekä sen erinomainen käsiteltävyys, joka on välttämätöntä punnittaessa mausteita ahtaissa tiloissa.
AVOn tehtaanjohtaja Goran Milosevic pohdiskelee: ”Aiemmin meillä oli tapana siirrellä raaka-aineita lähinnä manuaalisesti. Automatisointia miettiessämme kuljettajaton kuljetusjärjestelmä tuntui oikealta ratkaisulta.” Olennainen automatisoinnin tuoma ero on, että kahdeksan raaka-aineen sijaan AVO-Werken tuotantolaitoksessa voidaan nyt annostella, punnita ja täyttää 40 eri maustetta automaattisesti.
Tämän vuoksi Goran Milosevic on todella ihastunut automaattitrukkeihin ja lisää: ”Valitsisin tämän järjestelmän uudelleenkin, hetkeäkään epäröimättä. Hämmästyin, miten nopeasti ja vaivattomasti henkilökuntamme oppi trukkien käytössä tarvittavat taidot ja miten nopeasti he samastuivat koneisiin. Meillä käy jopa asiakkaita, jotka ovat kiinnostuneet kuljettajattomasta kuljetusjärjestelmästä ja jotka haluavat tutustua Jungheinrichin automaattitrukkeihin.”