Keller & Kalmbach kuuluu pienosien käsittelyn johtaviin palveluntarjoajiin. Vuonna 2016 tämän noin 800 työntekijää työllistävän yrityksen liikevaihto oli 270 miljoonaa euroa. Liikevaihto on siten lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2009, jolloin ensimmäinen rakennusvaihe saatiin päätökseen.
Yrityksen keskittyminen teollisuuden eri aloilla toimivien asiakkaiden pienosien käsittelyyn on erityisen haasteellinen sisälogistinen tehtävä. Yrityksen perimmäisenä tavoitteena on, että asiakkaat saavat tilaamaansa tuotetta oikean määrän oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan. Tähän tehtävään tarvittiin uutta, nykyaikaista jakelukeskusta.
Ensimmäisen rakennusvaiheen aikana Jungheinrich keskittyi uuden, huomattavasti rationaalisemman keräilystrategian toteuttamiseen. Huomiota kiinnitettiin myös keräilyasemien ergonomiaan ja prosessien tehokkuuteen.
Jo ensimmäisestä rakennusvaiheesta lähtien järjestelmän tuntuva menestys näytteli tärkeää osaa yrityksen jatkaessa kasvuaan. Ja jo viiden vuoden kuluttua varastoalueiden laajentaminen tuli tarpeelliseksi. Sekin toteutettiin keskeyttämättä yrityksen toimintaa. Tällä kertaa Jungheinrich laajensi automaattista lavavarastoa, pienosien varastoa ja kuljetintekniikkaa. Keräilyä varten rakennettiin erillinen halli, jonka työasemat toimivat ”tavara ihmiselle” -periaatteella, ja jossa robotti huolehtii tavaroiden kuormaamisesta lavoille. Jungheinrich vastasi pääurakoitsijana suunnittelusta, projektin määrittelystä ja koko sisälogistiikan toteutuksesta.
Ensimmäisen rakennusvaiheen aikana Jungheinrich jaotteli keskusvaraston neljään eri osa-alueeseen, joiden myöhempi laajentaminen olisi kyseisen järjestelyn ansiosta helppoa. Jungheinrichin varastonhallintajärjestelmä ohjaa kaikkia neljää aluetta ja kompleksisia keräilyprosesseja. ”Tavara ihmiselle” -periaatteella toimivan kuljetintekniikan ansiosta järjestelmä on erittäin joustava.
Toisessa rakennusvaiheessa Jungheinrich laajensi korkeavarastoa yhteensä viiden käytävän verran ja vuoden 2016 alussa automaattista pienosien varastoa laajennettiin vielä kertaalleen kuudella käytävällä. Samalla materiaalinkäsittelyn kokonaiskapasiteetti ja siten myös keräilyteho kaksinkertaistuivat. Ohjelmisto laskee kerroskaavion kuormaamisesta huolehtivalle robotille ja ilmoittaa varastonhallintajärjestelmään säiliöiden ottojärjestyksen keräilyasemasta. Kuormaamisesta huolehtiva robotti varmistaa, että keräily sujuu joustavasti. Se kykenee käsittelemään suuriakin tilauksia lyhyellä varoitusajalla – ongelmitta.
”Vaiheittainen käyttöönotto ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan. Mutta sen ansiosta saatoimme käyttää varastoaluetta jo ennen kuin käyttöönottovaihe saatiin päätökseen. Meihin teki vaikutuksen luottamukseen perustunut yhteistyö Jungheinrichin kanssa koko projektin ajan. Projekti pysyi aikataulussa ja alunperin suunniteltu budjetti jopa alittui. Hoidamme mielellämme tulevatkin laajennukset Jungheinrichin kanssa”, Dr. Ingomar Schubert, Keller & Kalmbachin toimitusketjun hallinnasta vastaava johtaja ylistää.